HIFK 28.6.10
Vaikka viimeisessä karsintaottelussa tuli tappio, on paikka Palloliiton sarjassa selvä.
HIFK kaatoi kaksiosaisessa karsinnassa ensin PK-35/2-joukkueen sensaatiomaisesti 6-0, joten maanantain HPS-pelissä ainoastaan yli viiden maalin tappio olisi vienyt Ykkösen paikan punaisilta. HPS oli Saharalla tehokkaampi ja onnistui harvoista paikoistaan raapimaan 2-1-voiton.
Ykkösessä HIFK saa vastaansa esimerkiksi MyPan, Hongan edustusjoukkueen ja Mikkelin Pallon. Sarjaan nousi Uudeltamaalta kolme kolmestakymmenestä joukkueesta. HIFK varmisti karsijoista paikkansa ensimmäisenä.
Punaisella akatemialla on keskiviikkona mahdollisuus tuloksellisesti täydelliseen kevääseen, kun HIFK B karsii Ykkösen paikasta Talissa FC Viikinkejä vastaan kello 19.15.
Raportit A-juniorien karsintapeleistä: