HIFK

Seuraava kotiottelu

 

vs.

PE 10.09 18:30 Pallokenttä

HIFK 20.7.10

Akademin kevätkausi takana

Heinäkuun helteet ovat hulppeimmillaan ja HIFK Akademi ansaitulla kesätauolla. Kevätkauden aikana ehti kuitenkin tapahtua paljon. Punaisen akatemian muodostavat seuran A- ja B-junioriyhdistelmät kamppailivat alusta alkaen omien sarjojensa kärkisijoista. A-pojat myös pitivät tasonsa loppuun saakka kun taas B-pojat kompastuivat aivan kalkkiviivoilla.


HIFK A teki selvää jälkeä ikäluokkansa Kakkosessa. Joukkue voitti kahdeksan ottelua peräkkäin ja samalla lohkonsa, mikä takasi pääsyn nousukarsintoihin. Ensimmäisessä karsintapelissään tähtirinnat murskasivat PK-35:n kakkosjoukkueen lukemin 6-0, mikä käytännössä jo varmisti nousun Ykköseen. Toisen karsintapelin niukka tappio HPS:lle jäi kosmeettiseksi ja näin sai HIFK oman A-juniorijoukkueensa Ykköseen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998.

Oman ikäluokkansa Kakkosessa pelasi myös HIFK B. Sarjan voitto ja samalla suora nousupaikka meni LPS:lle, mutta punapaidat olivat hyviä kakkosia. Tämä tiesi karsintaottelua noususta Ykköseen ja vastustajaksi saapui FC Viikingit. Tasaisen ottelun ratkaisuun tarvittiin rangaistuspotkukilpailu, jossa vuosaarelaiset olivat niukasti parempia. Voiton myötä HIFK:sta olisi tullut kolmas Helsingin seura, jolla on sekä A- että B-poikien joukkueet liiton sarjoissa (ne kaksi muuta ovat HJK ja PK-35). Nyt tämän kunnian sai kuitenkin Viikingit.



Kevätkausi meni Akademin osalta odotusten mukaisesti, toteaa valmennuspäällikkö Eero Laurila.
- Paljon paremmin ei olisi voinut mennä, olimme lähellä melkoista jymypaukkua. Joka tapauksessa pääsimme puoliväliin tavoitetta. Ilahduttavaa on todeta että varsinkin HIFK A on kasvanut. Sieltä löytyy sisäistä johtajuutta ja se on oikeasti joukkue. Lisäksi on hyvä muistaa että pelaamme käytännössä jatkuvasti meitä pelaajamäärissä laskettuna isompia organisaatioita vastaan.

Akademin päätarkoituksena on kuitenkin edelleen pelaajien kehittäminen ja silloin on tärkeää löytää jokaiselle oma paikkansa. Tässä myös onnistuttiin kevätkauden aikana varsin hyvin. Neljä pelaajaa oli loukkaantumisen takia kokonaan sivussa ja kaksi pelaajaa hankki poikkeusluvan ansiosta peliminuutteja HIFK:n C15-joukkueessa. Vanhemmat Akademi-pojat saivat tarvittaessa peliaikaa myös miesten peleissä. Tätä tarjosivat niin HIFK/2 Nelosessa kuin myös HIFK/2 Kuutosessa.

Myös yhteistyö HIFK:n edustusjoukkueen kanssa sujui hyvin. Daniel Antman ja Henry Tenhovuori nousivat edustusjoukkueeseen tosin varsin myöhäisessä vaiheessa, mutta Antman pääsi siitä huolimatta osallistumaan HIFK A:n peleihin aina tarvittaessa. Tenhovuoren kevättä häiritsi nilkkavamma mutta hänkin kuntoutui sopivasti juuri nousukarsintoihin. Lisäksi edustusjoukkueesta saatiin ratkaisupeleihin vahvistukseksi vielä Matias Hänninen, joten yhteistyön laadussa ei ollut moittimista.



Kevätkauden työstä annettiin huomionosoitus kaikkiaan viidelle ansioituneelle Akademi-pelaajalle. Arvoihin perustuvasta toiminnasta tunnustuksen saivat Karim Kortelainen (HIFK A) sekä Joona Soikkeli (HIFK B). Maalivahti Kortelainen pelasi kaikki A-junioreiden pelit ja piti joukkuettaan pystyssä ratkaisuotteluissa. Lisäksi hän osallistui harjoituksiin äärettömän hyvin huolimatta raskaasta kouluvuodesta. Joona Soikkeli puolestaan toimi Pietu Lyytisen ohella B-juniorien kapteenina ja teki työnsä loistavasti sekä laidalla että keskuspuolustuksessa.

Ikäluokkiensa parhaiksi Akademi-pelaajiksi puolestaan valittiin Daniel Antman (91, 92), Filip Palmen (93) sekä Viktor Lindfors (94, 95). Antman teki pelaamissaan A:n otteluissa 12 maalia minkä lisäksi hänen nousunsa edustusjoukkueeseen osoittaa, että putki Akademista edustukseen alkaa vähitellen toimia. Filip Palmen teki vasemman laitapakin tontilta kovat tehot mutta oli paras myös puolustussuuntaan. Viktor Lindfors nousi loppukaudesta A:n peleihin ja otti keskikentällä tärkeän roolin ratkaisuotteluissa.

Kevätlukukausi on siis saatu päätökseen. Mutta miltä näyttää Akademin syksy?
- Tavoitteita ei vielä ole lyöty lukkoon. Olisi kuitenkin todella kova suoritus jos A säilyttää sarjapaikkansa ja B nousee. A-poikien Ykkönen on jo huomattavasti vaativampi sarja kuin Kakkonen ja vastassa on isoja organisaatioita, kuten esimerkiksi Honka. Veikkausliigan seuroista myös MyPalla on A-juniorinsa samassa lohkossa kanssamme, pohtii Eero Laurila.



- Myös fyysinen puoli on otettava huomioon. A-junioreissahan pelaavat lähinnä 1991 ja -92 syntyneet. Meillä on Akademissa kuitenkin ainoastaan kaksi "ysiykköstä" ja 92-ikäluokkaakin vain kourallinen. Niinpä olemme tähänkin asti pelanneet A:n sarjaa melko pitkälle 1993 syntyneillä ja sama jatkuu myös syksyllä. Lisähaasteita tarvitsevat ysikolmoset pelaavat jo A:ssa kun taas toimintakulttuuriin vielä sisään kasvamassa oleville B on parempi paikka, kertoo Laurila.

- Syyskaudella A:n tavoitteena on joka tapauksessa saada lisää vahvuuksia esiin ja sen myötä lisää vaihtoehtoja peliin. B:n kohdalla kaikkein tärkeintä olisi kasvaa joukkueeksi; toimintatavan ja henkisen puolen pitäisi tulla paremmin esille. Ja sitä taas ei tapahdu mikäli A:sta tulee joku ratkaisemaan pelit. Odotamme siis että B:ssä nousee ratkaisupelaajia ja johtajia esille joukkueen omista riveistä.

Entä millainen HIFK-henki nykyisin vallitsee Akademissa?
- Seurakulttuurin kannalta on tärkeä asia että Jussi Leppälahti on valmennusryhmässä mukana. "Kynä" on suora linkki edustusjoukkueeseen ja aktiivinen seurassa monella tavalla. Samoin "Danin" (Antman) läpimurto on konkreettinen osoitus siitä että Akademi on tie edustukseen. Yleisesti ottaen motivaatio ja työmoraali ovat Akademissa jopa entisestään parantuneet. Ja vaikka kaikki eivät ole koko ikäänsä HIFK:ssa pelanneet on seurahenki silti korkealla. Esimerkiksi A:n kapteeni Otto Salminen on aivan huikea HIFK-mies, kehuu Laurila.

- Koko seuran kehittämisen kannalta on tärkeää että jokaisen HIFK:n juniorijoukkueen tasoa nostetaan. Mitä aikaisemmin juniorit tottuvat tiettyyn vaatimustasoon, toimintatapaan, laatuun, jatkuvuuteen ja pitkäjänteisyyteen, sitä helpompaa on aikanaan nousta Akademihin. Puhumattakaan sitä seuraavasta askeleesta eli seuran edustusjoukkueesta, lopettaa Laurila.



HIFK Akademi palaa harjoituksiin tiistaina 27. heinäkuuta. A-juniorit avaavat syyskauden lauantaina 7. elokuuta ottelulla Tikkurilan Palloseuraa vastaan. B-juniorien ensimmäinen ottelu on vuorossa torstaina 12. elokuuta ja vastassa on silloin HJK-j/94.


Kuvat: Henrik Alfthan

Siirry sivun alkuun

Arvostelu: 8.8/10 (31 ääntä annettu)